TYÖPAJASARJA: Yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta? Tutkijan näkökulma.

Järjestäjät:

Future Earth Suomi

Oxford Research

Vaikuttavuuskuva

Miksi työpajasarja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta?

Tutkimusrahoitusta suunnataan yhä enemmän yhteiskunnallisesti vaikuttavaan tutkimukseen. Selkeää mekanismia vaikuttavuuden arviointiin ei kuitenkaan ole. Myös tutkijoilta itseltään puuttuu usein tietämystä siitä, miten tutkimushankkeiden tuloksista saadaan relevantteja ja miten tulokset saadaan viestittyä ja aikaansaamaan muutosta. Tutkimuksen ja korkeakoulujen vaikuttavuudesta on viime aikoina käyty vireää keskustelua, mutta toistaiseksi näkökulma on ollut pääsääntöisesti instituutioiden ja ohjauksen tasolla. Yksittäinen tutkija tai tutkimushanke voi kuitenkin tehdä paljon sen eteen, että tutkimus vaikuttaa myös tiedeyhteisön ulkopuolella.


Tilaisuus 1: tutkijatyöpaja
Keskiviikkona 22.6.2016, klo 9.00-12.00
Nessling Nest, Fredrikinkatu 20, Helsinki
Future Earth Suomen blogi tilaisuudesta täällä

Tilaisuudessa keskusteltiin siitä, mitä tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta tiedetään ja mitä asiasta on sanottu. Tilaisuuteen koottiin yhteen keskeiset tutkijat Suomessa luomaan yhteistä tietopohjaa asiasta. Alkusyksystä järjestetään tämän tilaisuuden jatkoksi uusi työpaja, johon kutsumme mukaan asiasta kiinnostuneet sidosryhmät, mukaan lukien tutkimuspolitiikkaa valmistelevat virkamiehet, rahoittajat ja muut vaikuttajat. Tavoitteena on tarkastella ajankohtaisia poliittisia prosesseja tietopohjan ja käytyjen keskustelujen valossa ja hahmottaa sitä, mitä vielä on tekemättä. Talvipuolella viedään asioita eteenpäin ja tuotetaan sidosryhmille ja tutkijoille kiinnostava ja hyödyllinen lopputuote.

Ohjelma:

Alkupuheenvuorot:
FT Inkeri Koskinen (Helsingin yliopisto) - Nykyisen vaikuttavuuskäsitteen haastaminen
Professori Pirjo Ståhle (Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu) - Tutkija, yliopisto, politiikka – kenen vastuulla tutkimuksen vaikuttavuus?
FM Kirsi Pulkkinen (Lapin yliopisto, Helsingin yliopisto) - Vuorovaikutus yhteiskunnallisen vaikuttavuuden välineenä vai tavoitteena?
YTT Reetta Muhonen (Tampereen yliopisto) - Vaikuttavuuden mielikuvastot ja yhteiskunnallisen tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus 

Teemoja yhteiseen keskusteluun:

1. Miten tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuutta on tutkittu, mitä siitä tiedetään ja mitä halutaan tietää? Mihin tietoa tarvitaan?
2. Millainen tutkimus on vaikuttavaa, mitä vaikuttavuus on eri tieteenaloilla?
3. Miten tutkija saisi tehdä vaikuttavaa tutkimusta - mikä estää ja mikä kannustaa?
4. Indikaattorit - voiko sellaisia kehittää? Mitä pitäisi mitata tai seurata? Miten vaikuttavuutta voi arvioida kvalitatiivisesti?
5. Miten tästä eteenpäin? Kenelle haluamme viedä tietoa keskustelustamme ja millaista muutosta tavoittelemme?

Lopputuote:
Keskustelujen pohjalta laaditaan yhteenveto sidosryhmille järjestettävän tilaisuuden taustaksi.


Tilaisuus 2: tutkija-sidosryhmätyöpaja yhteistyössä Yhtäköyttä-hankkeen kanssa
Tiistaina 15.11.2016, klo 9.00-12.00
Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki

Osallistujat: tutkijat, TEM, OKM, VN-TEA, YM, Unifi, Arene, Akava, STN, Suomen Akatemia, Helsingin yliopiston yhteiskuntasuhteet, Sitra, Demos

Tilaisuudessa jatketaan keskustelua tutkimuksen vaikuttavuudesta tutkijoiden ja tiedepoliittisten sidosryhmien kesken ja pohditaan, miten yksittäiset tutkijat ja hankkeet voisivat täyttää potentiaalinsa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Tilaisuus on jatkoa vaikuttavuustyöpajasarjan ensimmäiselle, vain tutkijoille tarkoitetulle tilaisuudelle, joka pidettiin kesäkuussa Nessling Nestissä. Kolmiosaisen työpajasarjan tarkoituksena on luoda yhteistä tietopohjaa siitä, mitä tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta tiedetään ja mitä asiasta on sanottu. Marraskuun tilaisuuden tavoitteena on tarkastella ajankohtaisia tiedepoliittisia prosesseja tietopohjan ja käytyjen keskustelujen valossa ja hahmottaa, miten tutkijat ja sidosryhmät voisivat yhdessä edistää vaikuttavaa tutkimusta, joka palvelisi sekä yhteiskunnan tarpeita että tutkijoiden omaa urakehitystä.

Ensimmäisessä tilaisuudessa käytiin vilkasta keskustelua vaikuttavuuden monista dimensioista ja tutkijoiden mahdollisuuksista vaikuttaa yhteiskunnassa. Future Earth Suomen blogi työpajasta kokosi keskustelua jo kesäkuussa, ja alkusyksyllä yhteenvetoa jatkettiin yhteistyössä osallistujien kanssa pohjaksi nyt järjestettävän, tiedepoliittisia sidosryhmiä osallistavan tilaisuuden pohjana tiistaina 15.11. Sidosryhmätilaisuus järjestetään yhteistyössä VN-TEAS-hankkeen Yhteiset tietokäytännöt päätöksenteossa –kanssa.

Tilaisuuden ohjelma löytyy täältä.

 


Ota yhteyttä:

tanja.suni(a)helsinki.fi, Future Earth Finland

juho-matti.paavola(a)oxfordresearch.fi, Oxford Research