Tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on määritelty liian kapeasti

 

Future Earth Suomi ja Oxford Research Finland Oy kutsuivat kesäkuussa koolle Nessling Nestiin tieteentekijöitä ja asiantuntijoita, jotka ovat tutkineet tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden eri ulottuvuuksia. Alustuksissa ja pienryhmäkeskusteluissa kävi ilmi, että tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus määritellään yhteiskunnallisessa keskustelussa liian kapeasti. Työpaja oli tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta käsittelevän seminaarisarjan avaus, ja syksyllä keskusteluun mukaan kutsutaan vaikuttavuudesta kiinnostuneet tiedepoliittiset sidosryhmät.

Tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden määritelmää on laajennettava

Tutkija Reetta Muhonen eritteli alustuksessaan erilaisia diskursseja, joilla tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta puhutaan. Näistä esimerkkejä ovat evidenssi-, professio-, innovaatiotieteen ja julkisen tieteen diskurssit, jotka sisältävät erilaisia käsityksiä tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Tutkija Kirsi Pulkkinen huomautti alustuksessaan, että yhteiskunnallisessa keskustelussa tutkimuksen yhteiskunnnallinen vaikuttavuus on jätetty pitkälti avoimeksi. Yleisimmin tutkimuksen vaikuttavuudeksi käsitetään  tutkimuksen kaupalliset ja tietyssä määrin tekniset tai terveydelliset vaikutukset. Työpajan osallistujat kuitenkin korostivat, että tutkimuksen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen kuuluvat  myös tutkimuksen vaikutukset poliittiseen päätöksentekoon, kansalaisyhteiskuntaan ja julkiseen keskusteluun, eri ammattikäytäntöihin sekä sosiaalisten ja taloudellisten innovaatioiden luomiseen. Myös tieteenalan omat kriteerit on täytyttävä; laadukas tiede on edellytys yhteiskunnallisesti vaikuttavalle tieteelle. 

Osallistujat painottivat, että yksinkertaistuksien ja pikaratkaisujen sijaan tutkimuksen vaikuttavuudesta käytävän keskustelun lähtökohdaksi on otettava tieteen moninaisuus ja ne monet näkökulmat ja vaihtoehdot, joita tiede voi tarjota yhteiskunnallisen keskustelun tueksi. Julkisessa keskustelussa on pyrittävä kohti jaettua ymmärrystä siitä, miksi tiede ja eri tieteenalat ovat tärkeitä kansakunnan kehittymisen tukena.

Pirjo Ståhle: ”Mikä ohjaa tiedettä? Markkinalogiikka vai tieteen logiikka?"

 

Maltillisuutta yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaamiseen

Eri tieteenalat vaikuttavat yhteiskunnassa eri tavoin. Osallistujat toivat esiin, että kaikille aloille eivät sovi samat indikaattorit ja että tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaessa tieteenalakohtaiset erot tulisi ottaa huomioon. Vaikuttavuutta arvioivia mittareita voi kehittää ja käyttää, jos ne mittaavat sitä, mitä niiden pitäisikin mitata. Samalla on hyvä tiedostaa, että mittarit jättävät väistämättä ulkopuolelleen tiettyjä vaikuttavuuden muotoja. Vaikuttavuuden mittaaminen voi pahimmillaan johtaa kilpailuun, jossa parhaita tapoja olla vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa ei jaeta toisille tutkijoille. Mittaamista olisikin tuettava laadullisella arvioinnilla, esimerkiksi vaikuttavuus-narratiiveja hyödyntäen.

 

Inkeri Koskinen: "Olemme sokeita tutkimuksen vaikuttavuuden muodoille, joita ei voi mitata."

 

Tutkimusta ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta ei tule erottaa

Tutkimuksen vaikuttavuus syntyy kiinteästä vuorovaikutuksesta yhteiskunnan kanssa. Tutkijoiden vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa pitäisi ymmärtää tutkimuksen teon osana, ei siitä erillisenä prosessina. Parhaimmillaan vuorovaikutus tuo sisältöä tutkimusprosessiin ja  näkökulmia, joita tutkijat ei voi itse tavoittaa. Vuorovaikutusta ei voi niinikään täysin ulkoistaa vaan vuorovaikutuksen on oltava kiinteä osa tutkijoiden työtä.

Keskustelijat korostivat myös, että vaikuttavuutta ei voi ohjata yksinomaan ylhäältä käsin tiedepoliittisilla toimenpiteillä, vaan tilaa tulee jättää tutkijoiden omatoimiselle vuorovaikutukselle yhteiskunnan kanssa. Tieteenalojen on saatava itse määritellä julkisuudessa omat tapansa vaikuttaa ja olla vaikuttava, sillä tutkija voi itse parhaiten tunnistaa, miten hänen tutkimuksensa voi vaikuttaa yhteiskuntaan.

Vuorovaikutukseen tarvitaan tukea ja resursseja

Vaatimus tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta muuttaa tutkijan työtä. Korkeatasoisen tutkimuksen lisäksi tutkijan pitää osata tunnistaa tutkimustiedon hyödyntäjät, löytää heille sopivat vuorovaikutusmuodot ja parhaat tavat viedä tutkimustulokset yhteiskuntaan.

Työpajan osallistujat korostivat, että tutkijoita on tuettava tässä prosessissa: heille on tarjottava koulutusta, kontakteja ja resursseja, joiden avulla he voivat olla vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa. Tutkijoiden tueksi tarvitaan myös vuorovaikutuksen ammattilaisia ja rajapintaorganisaatioita, joilla on ymmärrystä yhteiskunnallisista prosesseista ja kontaktit yhteiskunnan eri toimijoihin. Myös yliopistoilla vastuu tarjota taloudellisia resursseja ja yhteiskunnallisia verkostoja tutkijoilleen.

Työpajan osallistujat toivat esiin, että samalla kun tutkijoita kannustetaan vaikuttamaan yhteiskunnassa, yhteiskunnan eri toimijoiden on myös oltava halukkaita hyödyntämään tutkimusta yhteiskunnallisissa prosesseissa. Suomalaiset ovat korkeasti koulutettuja, joten heillä on myös kyky hyödyntää tiedettä. Tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisen ei tulisi olla vain tutkijoiden vastuulla.

Lisäksi osallistujat korostivat, että yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen on tuettava tutkijan meritoitumista tieteentekijänä. Tutkijalla on monta tehtävää, erityisesti korkeakouluissa: opetus- ja kasvatustehtävä, tutkimus- ja sivistystehtävä, sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Tutkijan meritoituminen kuitenkin syntyy pääasiassa tutkimus- ja sivistystehtävän kautta. Toisaalta, vaikka mittarit ovatkin tutkimuspainotteisia, hyvin meritoituneilla tutkijoilla on yleensä myös vahva yhteiskunnallinen profiili. Jotta yhteiskunnallinen vaikuttaminen olisi mahdollista myös muille kuin akateemisesta senioreille tutkijoille, tutkijan on saatava meriittiä myös yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Seminaarisarja tutkimuksen vaikuttavuudesta jatkuu syksyllä, jolloin mukaan keskusteluun kutsutaan tiedepoliittisia sidosryhmiä mm. eduskunnasta, ministeriöistä ja etujärjestöistä.

Teksti: Iina Koskinen