FES-blogi: Tutkimuksen vaikuttavuuden arviointia ei tule jättää julkaisujen lukumäärän varaan 

Pekka Räsäsen ja Atte Oksasen selvitys Suomen Akatemian tutkimusrahoituksen tieteellisestä vaikuttavuudesta (HS 10.4.2016) avaa tärkeän keskustelun, jota on syytä vielä laajentaa. Jo tieteellisen vaikuttavuuden määrittely ja arviointi on haastava kysymys: Arto Mustajoki kiinnitti huomiota tieteiden alojen välisiin eroihin julkaisujen määrissä (HS 11.4.2016). Tutkimukselta vaaditaan kuitenkin yhä enemmän myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tutkimustuloksia halutaan tukemaan päätöksentekoa ja vauhdittamaan innovaatiotoimintaa, ja tieteentekijöitä toivotaan taustoittamaan ajankohtaisia tapahtumia mediassa.

Tutkimusrahoitusta suunnataankin tänä vuonna yhteiskunnallisesti vaikuttavaan tutkimukseen historiassamme ennennäkemättömiä summia: Strategisen tutkimuksen neuvoston, valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan ja hallitusohjelman Suomen Akatemian kautta suunnatun kärkihankerahoituksen muodostama potti on tänä vuonna 96 miljoonaa euroa. Tätä voi verrata Suomen Akatemian omaan myöntövaltuuteen, 308 miljoonaa euroa.

Selkeää mekanismia näin hyvin tuetun tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointiin ei kuitenkaan vielä ole. Tämä on haastavaa rahoituksen kannalta mutta varsinkin tutkijoiden kannalta, jotka eivät tiedä, mitä heiltä oikeastaan odotetaan. Olisi toivottavaa, että arviointi ei jäisi ainoastaan artikkeleiden ja raporttien lukumäärän varaan, vaikka sitä onkin helppo mitata. Artikkeleilla on vaikuttavuutta vasta, kun niiden viesti huomioidaan tai otetaan jollain tavalla käyttöön.

Tutkimushanke voi saada aikaan hyvin monenlaisia vaikutuksia. Tutuimpia ovat kirjalliset tuotteet kuten tieteelliset ja yleistajuiset artikkelit, policy briefit ja raportit, joille voi tuoda näkyvyyttä viestinnällä ja lanseeraustilaisuuksilla. Verkostoitumisvaikutukset voivat kuitenkin olla paljon pitkäikäisempiä kuin helposti unohtuvat kirjalliset tuotteet. Hankkeissa kehittyviä tutkijoiden ja sidosryhmien verkostoja voi hyödyntää pitkälle tulevaisuuteen. Verkostoituminen lisää luottamusta, ymmärrystä ja yhteistyötä tutkijoiden ja sidosryhmien välillä.

Valmiuksien kehittämisvaikutukset (capacity building) ovat ehkä toivotuimpia vaikutuksia suorien muutosten ohella. Nämä kehittyvät aktiivisessa vuorovaikutuksessa esimerkiksi yhteiskehittämisen (co-design) keinoin. Sidosryhmät oppivat, miten tehdään yhteistyötä tutkijoiden kanssa, ja kynnys ottaa yhteyttä tutkijoihin madaltuu. Tutkijat oppivat, millaisia tietotarpeita, rajoituksia ja toimintaedellytyksiä sidosryhmillä on, ja pystyvät yhä parempaan yhteistyöhän sidosryhmien kanssa. Myös päätöksentekovalmiudet paranevat: yritysten ja muiden sidosryhmien on helpompi tehdä hyviä päätöksiä, kun heillä on ajantasaista tutkimustietoa ja he tietävät, mistä sitä saa lisää.

Tutkimus voi tuottaa myös konkreettisia muutosvaikutuksia: rakenteellisia muutoksia, päätöksiä, strategioita. Usein on vaikeaa todentaa mihin ja kenen tuottamaan tietoon päätöksenteko tai rakenteelliset uudistukset nojautuvat. Yhden tutkimushankkeen tuottama tieto voi edesauttaa muutosta myös paljon hankkeen päättymisen jälkeen. Muutosvaikutusten arvioinnissa auttaisikin, mikäli esimerkiksi päätösvalmistelussa kerrottaisiin selkeästi ja avoimesti käytetty lähdemateriaali. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointi ei ole yksinkertaista eikä helppoa, mutta sitä on tutkittu maailmalla laajalti ja siihen löytyy hyviä lähtökohtia ja parhaita käytäntöjä. Näiden soveltaminen Suomen oloihin vaatii omaa tutkimusta. 

Kirjoitus perustuu Helsingin Sanomissa 15.4.2016 julkaistuun vastineeseen.

Kirjoittajat: Tanja Suni ja Iina Koskinen Future Earth Suomi sekä Jussi Nissilä ja Juho-Matti PaavolaOxford Research Helsinki